Perunkirjoitus ja perinnönjako

Hoidamme perunkirjoituksen puolestasi

Perunkirjoitus voi tuntua surun keskellä raskaalta ja monimutkaiselta. Me voimme hoitaa perunkirjoituksen valtakirjalla kokonaan puolestasi tai auttaa sinua perukirjan laatimisessa.

Mikä on perunkirjoitus ja mikä on perukirja?


Perunkirjoitus on vainajan omaisuudesta tehtävä veroilmoitus verottajalle. Perunkirjoitustilaisuudessa selvitetään, mitä omaisuutta ja velkoja vainajalla oli kuollessaan. Perukirja on asiakirja, joka laaditaan perunkirjoituksessa. Perukirja toimii vainajan tilinpäätöksenä sekä veroilmoituksena verottajalle. Perunkirjoituksessa tai perukirjassa ei vielä perintöä jaeta, perinnönjako voidaan suorittaa tämän jälkeen. Perunkirjoitus voidaan järjestää myös etäyhteydellä, mikäli osakkaat asuvat eri paikkakunnilla tai ulkomailla. Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta.

Kenen tehtävä on järjestää perunkirjoitus ja laatia perukirja?


Pesän ilmoittaja ja kaksi uskottua miestä osallistuvat perunkirjoitukseen paikan päällä tai etäyhteydellä. Pesän ilmoittaja on henkilö, joka tuntee parhaiten vainajan varallisuustilanteen, yleensä leski tai muu läheinen, ja toimii perunkirjoituksessa tietojen antajana. Me voimme toimia uskottuina miehinä puolestasi. Pesän muut osakkaat voivat osallistua perunkirjoitukseen halutessaan. Kutsu perunkirjoitukseen toimitetaan kaikille osakkaille vähintään kaksi viikkoa ennen tilaisuutta.
Jos haluat, että me hoidamme kaiken puolestasi, tarvitsemme vain valtakirjan. Tällöin me:

  • Selvitämme osakkaat ja haemme tarvittavat asiakirjat
  • Keräämme tiedot varoista ja veloista
  • Laadimme perukirjan
  • Järjestämme perunkirjoituksen



Tai voit säästää kustannuksissa ja:

  • Kerätä tarvittavat liitteet ohjeidemme mukaan
  • Me laadimme perukirjan ja toimimme uskottuina miehinä



Jos olet jo aloittanut perukirjan mutta tarvitset apua loppuun saattamisessa, autamme mielellämme myös siinä. Lähetä meille keskeneräinen perukirja ja tieto siitä, mitä vielä puuttuu, niin annamme sinulle kustannusarvion.

Perukirjaan tarvitaan asiakirjoja, joista selviää kuolinpesän osakkaat, varat ja velat; kuten virkatodistukset, sukuselvitykset, saldotodistukset, kiinteistö- ja verotustietoja. Jos olet valinnut avaimet käteen -palvelun, huolehdimme asiakirjojen tilaamisesta puolestasi. Jos tilaat asiakirjat itse ja jokin puuttuu, voimme tilata sen. Silloin kulut veloitetaan erikseen. Saat meiltä selkeän listan tarvittavista liitteistä ja opastamme koko prosessin ajan. Perunkirjoituksen laatimisen hinnaston löydät täältä.

Varaa aika maksuttomaan alkukartoitukseen


Maksuttomassa alkukartoituksessa käymme tilanteesi läpi ja arvioimme, miten asiaa kannattaa lähteä viemään eteenpäin. Luotamme siihen, että asiat järjestyvät – aina.

Varaa aika

Perinnönjaossa kuolinpesän omaisuus jaetaan perillisille


Perinnönjaossa kuolinpesän omaisuus jaetaan perillisten kesken. Jotta perinnönjako olisi pätevä, siitä on laadittava perinnönjakokirja, joka toimii sopimuksena perinnönjaosta. Perinnönjakokirjaan kirjataan, mitä kukin pesän osakkaista saa perinnönjaossa kuolinpesän varallisuudesta. Perinnönjakokirjan perusteella omaisuus siis siirtyy perillisille.

Jako voi tapahtua joko sopimalla tai, jos yksimielisyyteen ei päästä, toimitusjakona pesänjakajan toimesta. Me autamme molemmissa tilanteissa ja tarvittaessa toimimme myös käräjäoikeuden määräämänä pesänselvittäjänä ja -jakajana.

Perinnönjako perustuu perintökaareen eli lain määrittelemään perimysjärjestykseen, testamenttiin ja mahdollisiin aikaisempiin asiakirjoihin (esimerkiksi avioehtoon). Jotta jako olisi juridisesti pätevä, siitä on laadittava kirjallinen perinnönjakokirja, jonka kaikki pesän osakkaat allekirjoittavat kahden esteettömän todistajan läsnä ollessa.

Miksi perinnönjakokirja kannattaa laatia?

Vaikka osakkaat jakaisivat omaisuuden sovussa, pelkkä suullinen sopimus ei riitä. Kirjallinen perinnönjakokirja:

  • dokumentoi osapuolten yhteisen tahdon,
  • osoittaa, että jako on tehty lainmukaisesti,
  • tarvitaan viranomaisasioissa (esim. kiinteistöjen siirto, pankki- ja veroviranomaiset),
  • estää myöhemmät erimielisyydet.


Laadimme perinnönjakokirjan puolestasi

Voimme laatia perinnönjakokirjan puolestasi ja huolehtia myös tarvittavista liitteistä ja viranomaistoimituksista. Jos osakkaiden kesken syntyy erimielisyyttä, voimme toimia pesänjakajana käräjäoikeuden määräyksellä. Tällöin jako suoritetaan viran puolesta ja osakkaiden suostumusta ei enää tarvita.

Alkukartoituksessa käymme kaikki perinnönjakoon liittyvät asiat yhdessä läpi.

Varaa aika maksuttomaan alkukartoitukseen